Arkisto kohteelle valkonen venäläinen

MILLÄ VITULLA? VIINAN JUONTI SAAVUTTI HUIPPUNSA SUOMESSA???,,

Posted in jano with tags , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , on 23 tammikuun, 2009 by seopetriii
Lehtikuva
Alkoholin kulutus Suomessa näyttää saavuttaneen huippunsa.

Viinan juonti saavutti huippunsa


Alkoholin kulutus Suomessa näyttää vihdoinkin saavuttaneen huippunsa. Kuopion yliopiston professori Jussi Kauhasen mukaan alkoholin käyttö on tasaantumassa ja myös nykynuoriso on raittiimpaa, kertoo Savon Sanomat.

– Näyttäisi, että suomalaisessa alkoholin kulutuksessa olisi nyt saavutettu huippu. Ennemmin tai myöhemmin kulutus kääntyy laskuun, Kuopion yliopiston FinDrink-tutkimusta vetävä Kauhanen kertoo.

p1_drunk

Erityisesti riski- ja humalajuominen näyttäisivät olevan laskussa.

Professori Kauhanen perustaa havainnot neljänkymmenen vuoden ajalta kerättyihin tilastoihin sekä muiden maiden kulutustrendeihin. Etelä- ja Keski-Euroopan maissa kulutus on tasaantunut ja laskenut 1970-luvulta lähtien.

Nyt sama trendi näyttäisi olevan ajankohtainen Suomessa.

aasouth-park-28

Savon Sanomien haastatteleman Kauhasen mukaan myös nuorten keskuudesta on nousemassa uudenlaista ja eurooppalaisempaa alkoholikulttuuria.

Yhä useampi nuori on absolutisti tai osaa käyttää alkoholia kohtuudella.

bitcopacheersbitcopaclown

bitcopamustache

VITUN NÄTTIÄ,,,,

whiskey_stonesjpeg

WHISKEY STONES,,,ELI WISKI KIVET,,NOI NIINKU LAITETAA PAKASTIMEEN NOI KIVET JA SITTE NE JÄÄDYTTÄÄ SUN WISKI JUOMAN KU LAITAT NE TOHO LASIIN,,,HMMM,,,IHAN SILLEE HYVÄ ETTEI TIÄKSÄÄ TUU SIITÄ JÄÄSTÄ YLIMÄÄRÄSTÄ VETTÄ TOHON MIKÄ TAAS LAIMENTAA TON DRINKIN MUTTA ENMÄÄ TIÄ ONKO TOSSA MITÄÄ VITU JÄRKEE,,??? ,,NO HOMO,,IME KIVIÄ..HUH,,ENO MESSISSÄ..

aa1620157-viinaajavelkaa

400_lonkero.jpg

Lonkero jyllää Alkossa

Alkuperäinen kotimainen lonkero jyllää Alkon myyntitilastoissa. Vaikka lonkeron menekki pieneni, sitä myytiin viime vuonna monopolissa yli seitsemän miljoonaa litraa.

Tuore myyntitilasto kertoo myös, että myydyimmäksi viiniksi on noussut unkarilainen Magyar Fehér Bor. Se syrjäytti ranskalaisen J.P. Chenet Cabernet Sauvignonin.

Myydyin olut Alkossa on Karhu.
Väkevissä Koskenkorva pitää ykkösasemansa.

aadrunk8

Myydyimmät tuotemerkit Alkossa 2008 (litraa)

1. Original Gin Long Drink 7 048 926
2. Koskenkorva Viina 4 980 102
3. Leijona Viina 3 245 970
4. Karhu A 2 709 924
5. Tapio Viina 2 473 451
6. Suomi Viina 2 240 206
7. Olvi Export IV A 1 928 174
8. Lapin Kulta A 1 582 332
9. Magyar Fehér Bor 1 084 322
10. Olvi Tuplapukki IV B 1 082 085
11. J. P. Chenet Cabernet-Syrah 1 027 003
12. St. Elmo Village 945 186
13. Karhu IV B 915 639
14. Gato Negro Cabernet Sauvignon 812 729
15. Sisuviina 762 713
16. Tasavalta Viina 759 268
17. Saunalahden Viina 749 961
18. Pearly Bay Cape White 740 054
19. Karjala IV A 659 501
20. Viña Maipo Cabernet Sauvignon 657 600
siteunseen470

ALKOHOLI ON IHANAA,,,,

white_russian

KUO VETÄNY KOKO ILLAN JOTAI HÄRSKII TÄRPÄTTIÄ JA PAKKI ALKAA OLEE AIKA HERKÄSSÄ TILASSA NIIN VITTU TÄMMÖNEN VALKONEN VENÄLÄINEN TIÄKSÄÄ RAUHOTTAA KIVASTI,,,,OONKO MÄÄ TIÄKSÄÄ RASISTI JOS JUON VALKOSTA VENÄLÄISTÄ????,,,

aathrow_up_drunk

PULLOT AUKI,,,KOHTA ON KIVAA,,,HYVÄÄ VIIKONLOPPUU !!!!