Arkisto kohteelle titanic

AVATAR LEFFA,,HUIKEETA SCIFIÄ!!!

Posted in leffat with tags , , , , , , , , , on syyskuu 2, 2009 by seopetriii

aaavatar-poster

Eeppinen 3D-elokuva on herättänyt valtaisan kohun jo hyvissä ajoin ennen joulukuista ensi-iltaansa.

Cameronin uutukaisen on huhuttu jättävän varjoonsa jopa Pirates Of The Caribbean: At World´s End -elokuvan ennätyksellisen 300 miljoonan dollarin budjetin. Elokuvan tuotantoyhtiön mukaan budjetti on kuitenkin vain 237 miljoonaa dollaria, Hollywood Reporter kertoi tiistaina. Niin tai näin, scifi-elokuvien ystävät taatusti odottavat kieli pitkällä elokuvaa, joka on Cameronin ensimmäinen näytelmäelokuva sitten vuoden 1997 menestysleffan Titanicin. Avatarissa halvaantunut ex-sotilas Jake Sully matkustaa kaukaiseen Pandora-kuuhun, jota asuttaa älykäs Na’vi -rotu. Jake rakastuu Na’vi -prinsessaan ja joutuu valitsemaan puolensa rakastettunsa kansan ja ihmisten välisessä taistelussa.

Avatar -elokuvan maailmanensi-ilta on 18. joulukuuta.

HUH MÄÄ OON SANATON…..

aaavatar-movie-poster

Mainokset

TIISTAI TAKAPUOLET..ÄLÄ PIDÄTÄ PIERUA ÄLÄKÄ PURE!!

Posted in perseet with tags , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , on Touko 5, 2009 by seopetriii

ass_nude_009ass12assl_06b6454ae902b7c40d9ff91d16c60692assl_920b7df8668ae7d606d24235736f6190asslacey-duvalle-psd8177asslaura-dore-17asss42_i16070_lasss1656_i11358_lasss1842_i9632_lasss16550_i11509_lasss30118_i10555_lasss36554_i12924_l

LOST BABY MUPPETIT,,,,ENTIÄ,,TYKKÄÄN MOLEMMISTA MUTTA EHKÄ KUITENKI ERILLÄÄ PAREMMAT,,

kahviimg49ec762586496

HERKULLISEN NÄKÖSTÄ MOCCAA,,,,,KYÄTÄÄ VITUN VIIKKO TÄSTÄ LÄHTEE,,

legojeesus3106_56b014b8277d46084b364b1ac02720d8

LEEGO JEESUS KRISTUS PERKELE KAIKKEE PITÄÄ OLLA!!!


Lopputulos: Kanada-Suomi 3-4 rl. Suomi voitti Kanadan rankkarikisassa, mutta ei yltänyt lohkovoittoon. Ykkössija jatkolohkossa ja sen myötä Latvian kohtaaminen puolivälierässä olisi vaatinut voiton varsinaisella peliajalla.

HYVÄÄ KAI TOSSA EILISESSÄ PELISSÄ OLI HUIKEE UUS ILME LEIJONILLA,,,NYT OLI TAKLAUSTA JA KARVAUSTA JA VETOJA MIKÄ OLI VITTU MAHTAVAA JA SIIS KÄNÄDÄ OLI IHA HÄDÄSSÄ VÄLILLÄ!!!!,,,,SÄÄSTELIKÖ SUOMI NOISSA AIKASEMMISSA PELEISSÄ VAI MITÄ HELEVETTIÄ,,MUTTA  ETTÄ JOS TÄLLEE JATKETAA NIIN HYVÄÄ JÄLKEE TULEE,,,,MUTTA!!!,,,,OLIHA TOI SURKEETA KATTOO KU OLI YLIVOIMAA JA PAIKKOJA NIIN VITUSTI JA TAAS MISTÄÄ EI SAADA SISÄÄ…NOILLA PAIKOILLA RUOTSIN TUURILLA JA RYSSÄ TAIDOLLA TOI PELI OLIS VOINU VITTU 5-2 JO SUOMELLE,,,,MUTTA JOO SUOMI ON SUOMI,,,KOMAROV TEKI VITUN TÄRKEETÄ JA HYVÄÄ DUUNII,,,RUUDUN KYNÄ RANKKARIT OLI LOPUSSA HELMEE KATOTTAVAA HAHAA,,,

mariimg49ec76273f0de

MIKÄS OLIS PÄIVÄN LOUNAS????,,,

KOIRILLA ON TARKKA KUULO JA VIÄ TARKEMPI HAJUAISTI!!!!!,,,KELAA VITTU SITÄ..

murekecornhole

JAUHELIHA-NAKKI-MAISSI-MUREKE..UUHHH MMMMMMMMMMMM,,,,

Dr Pepperin

salainen

resepti

löytyi

vahingossa


Oklahomassa asuva Bill Waters ei arvannut minkälaiseen aarteeseen törmäsi ostaessaan divarista vanhan tilikirjan.
Waters maksoi kirjasta reilut 150 euroa ja ajatteli myydä sen myöhemmin eteenpäin kalliimmalla.
Tutkittuaan ostostaan tarkemmin, hän päätti luopua myyntiaikeista – ainakin toviksi.
Kävi ilmi, että kirja oli päätynyt divariin Wacossa, Texasissa sijaitsevasta apteekista, jossa on aikanaan kehitetty menestysjuoma Dr Pepper. Eivätkä yllätykset jääneet tähän: kirjasta löytyi resepti D Peppers Pepsin Bitters! Eli Dr Pepperin muinainen valmistusohje.
– Minusta tuntui, että olin löytänyt kansallisaarteen, Waters sanoi Associated Pressille.
Dr Pepper ilmoitti myöhemmin, että kyseessä ei ole nykyjuoman salainen ohje.
Asiantuntijoiden mukaan resepti nosti Watersin tilikirjan arvon kuitenkin liki 26 000 euroon.

VITTU!!!!!!!!!!!!!!,,,,VAIKKA TOI EI OLISKA SE MILLÄ NE TEKEE SITÄ NYKYISTÄ DR PEPPER PASKAA NIIN TOI VANHA RESEPTIHÄN ON SITÄKIN HUIPUMPI!!,,,TOI NYKYNEN PEPPERI ON IHA LAIMEETA,,,VITTU JOS MULLA OLIS TOI RESEPTI MÄÄ RUPEISIN TEKEEN HETI LIMUU,,,TIÄXÄÄ ORIGINAALIA PASKAA,,,EIKÄ MITÄÄ LAITTI PASKAA,,,,TOIHA ON HUIKEE LÖYTÖ!!!!,,,

paitaimg49ec7627a37ee

NOH NOH,,EIPÄS KEULITA,,PUHUT VAA PASKAA JA MÄÄ LYÖN SUA MUNALLA POSKEE!!! JA SÄÄ TYKKÄÄT SIITÄ!!!MYÖNNÄ!!

pidattelee_500x500

ÄIJÄ TEXTAA JA PIDÄTTÄÄ PIERUA IHAN HULLUNA!!!!!!!! KOHTA RÄJÄHTÄÄ UMPISUOLI TAI VERISUONI PÄÄSTÄ,,,

MITÄVITTUA!!!!!!!!!!!!!,,,PSYKEDEELISTÄ PALLI-NÄNNI-HÄPYHUULI-PAINONNOSTOO TAI JOTAI MITÄ HELEVETTIÄ…GRAND MASTER???

rapuimg49ec7628e2289

EI PURRA!!!!!,,,,


Eilen Moskovaan mennyt Waldo´s People treenaa jo kovaa tahtia viisukaupungissa.

MITÄ VITTUA,,,NÄÄ EUROVIISUTKI MENNY IHA HEVOSENKOIRANPASKANJAUHAMISEX,,,EI TOSSA OO ENÄÄ MITÄÄ JÄRKEE,,PITÄSKÖ TOI OLLA KISA KELLÄ ON PARAS BIISI VAI PARAS IMAGO PARAS LAVASHOW VAI ULKONÄKÖ???????,,

runkshirt

HUIPPU PAITA!! RUNK RUNK VAAN..

shakeitgirl

TURKKILAINEN VITUNSUOLAAJA,,EIKU TURKKILAINEN JÄÄTELÖAKROPAATTI. VAI MIKÄVITTU TOIO,,…MENIS VAA HERMOT TOHONKI,,,VITTU ANNA TÄHÄ SE MUN JÄTKSI JO SAATANA!!!!!!!!!!!,,,

SOFIJA RUDJEVA MISS VENÄJÄN ALASTONKUVAT..

Posted in ämmät with tags , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , on maaliskuu 25, 2009 by seopetriii
Vastikään Venäjän kauneimmaksi valitun Sofija Rudjevan menneisyydestä on paljastunut skandaali, joka saattaa uhata jopa hänen kruunuaan.
Vastikään Venäjän kauneimmaksi valitun Sofija Rudjevan menneisyydestä on paljastunut skandaali, joka saattaa uhata jopa hänen kruunuaan.

Miss Venäjän kruunu vaarassa – katso onko tämä pornoa?


Vastikään Venäjän kauneimmaksi valitun Sofija Rudjevan menneisyydestä on paljastunut skandaali, joka saattaa uhata jopa hänen kruunuaan.

aa714797aa714799
Rudjeva, 18, poseerasi ennen misseyttään ulkomaalaiselle internet-lehdelle varsin paljastavissa kuvissa. Perfect10-lehden lukijat maksoivat internetissä siitä, että he saivat katsella Rudjevan uhkeaa povea.

aa714785aa714801
Rudjevan isä Andrei on Komsomoslkaja Pravdan mukaan järkyttynyt tyttärensä puuhien paljastuttua. Vielä jokin aika sitten hän vannoi lehdelle näin:

– Sofija ei ole koskaan osallistunut rohkeisiin poseerauksiin.

aa714787aa714803

Itse Sofija Rudjeva ei ole vastannut sähköposteihin eikä puhelimeensa sen jälkeen, kun kuvat tulivat ilmi.

aa714795aa714777

Miss Venäjä -kilpailun lehdistöpäällikkö Andrei Andrejev sanoi haluavansa ensin puhua asiasta Sofijan itsensä kanssa ennen kuin tekee lopullisia johtopäätöksiä.

aa714789aa714781

– Hän saapuu vasta tänään tiistaina ulkomailta, joten vielä en voi sanoa mitään. Mutta uskoisin, ettei kuvissa ole mitään laitonta, Andrejev sanoi.

aa714791aa714783

Andrejevin mukaan Miss Venäjän sopimuksessa kielletään yksiselitteisesti pornokuvat ja ronskit alastonkuvat. Rudjevan menneisyydestä paljastuneissa kuvissa ei hänen mukaansa ole kyse sellaisista otoksista, vaikka kuvat ovatkin tavallista paljastavampia.

aa714793bb714763

ONKO SILLÄ NY MITÄÄ VITU VÄLIÄ KOSKA NÄÄ MISSIT NIIHI ALASTONKUVIIN MENEE KOSKA VITTU JOSSAINVAIHEESSAHA NE MENEE KUITENKI,!!!!!,TOSIN YLEENSÄ SITTE KU TOI NIINSANOTTU MISSI”URA” EI ENÄÄ POTKI ETEENPÄIN NIIN SITTE LOPUX KU KETÄÄ EI ENÄÄ MELKEE VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA NIIN SITTE MENNÄÄ ALASTONKUVII,,,HUOH,,,TÄÄ VENÄJÄ PLIKKA HOITI TÄN TÄSSÄ JÄRJESTYXESSÄ ONKO SE NYT SITTE NIIN PAHA TEKO????,,,EIMUA AINAKA HAITTAA YHTÄÄ,,

BRITNEY ON ORJA,,,OOOOOOOOOHHHH

alienpredator504x_avpchessfront

ALIEN VASTAA PREDATOR KUMPI VOITTI???,,JAA SHAKISSA?? MITÄ VITTUA HEI,,

kakkahata03_16

ÄMMÄ PISTI KLÖNTTISINAPIT SEINÄÄ PERKELE,,,SILLO KUSE TULEE SE SITTE VITTU TULEE,,PIIMÄ HERNEKEITTO PÄIVÄÄ OLLU???

Pieru vaaransi

fart

–> FLORIDALAISEN koulubussin kuljettaja on antanut 15-vuotiaalle pojalle kolmen päivän porttikiellon ajokkiinsa, koska tämä oli päästänyt ajon aikana niin tukahduttavan pierun, että kuskin oli vaikea hallita autoaan hengitysvaikeuksien takia. Kuskin mukaan nuorukainen oli halunnut ”ilahduttaa” teollaan muita lapsia. Törkimys selvisi suhteellisen vähällä, sillä viime marraskuussa Floridan poliisi pidätti 13-vuotiaan lurjuksen, joka oli pierryt luokassa oppitunnin aikana.

chuck_norris_toilet_paper

SPERMAPANKKI RYÖSTÖ…HYI VITTU!!!!!!!!!!!!!!!!!!

sunday-pantssundaymedium_3378654933_0eb114c233_osundaymedium_3378655019_d2101ff79b_o

VITTU KUINKA TÄYDELLISET SUNNUNTAIHOUSUT!!!!,,SIIS KUNNON SOHVAPOTTU SETTIÄ,,!!!! MÄ HALUUN TOLLASET,,,!!!!!!!

Ministeriryhmä esittää, että tupakkatuotteiden esilläpito kaupoissa kielletään.

SIIS IHA NAURETTAVAA HEVOSENPASKAA TÄÄKI,,TUPAKIT PIILOON??,,JA VITTU JOS ELOKUVISSA SAA POLTTAA NIIN MIXEI SAMANTIEN SITTE VOIS OLLA IHAN TUPAKKIMAINOXIA TEEVEESSÄKI,,JOS JOKU URPON NÄKÖNEN PELLE POLTTAA MAINOXESSA NIIN EI SEO VIILEETÄ MUTTAKU TIÄKSÄÄ JOSSAI HOTEIMMASSA LEFFASSA JOKU VITU RENTO ÄIJÄ POLTTAA TUPAKKAA JA AMPUU JATIMATICILLA TOISESSA KÄDESSÄ KAIKKI PAHIXET JA SITTE MENEE RÖÖKI SUUSSA NUSSII JOTAI MUIJAA NIIN SEKÖS VASTA MAHTAVAA ONKIN!!!!!!!!!!!!!!

vaimohakkaaja0316093marriage1

TÄÄ ÄIJÄ ON TUOMITTU VAIMONHAKKAAJA,,,HUH,,

GO DADDY ANNA MENNÄ !!!!!!!

tuksu4748151

HUH

Tältä näytti Titanic James Cameronin suosikkileffassa.
Tältä näytti Titanic James Cameronin suosikkileffassa.

Toivo Sukarin uusin hanke: Titanic-kopio Kiiminkiin!


Ideaparkeistaan tunnettu liikemies Toivo Sukari aikoo rakentaa liki 100 vuotta sitten uponneen Titanic-laiva uudelleen. Tällä kertaa Titanic ei seilaa merillä vaan nököttäisi Kiimingin Ideaparkin kyljessä.

Sukari esitteli 30 miljoonaa euroa maksavan ideansa Oulussa Yrittäjäfoorumissa, jossa oli puhumassa Suomen toisesta, Kiiminkiin nousevasta Ideaparkista.

MAHTAVAA KUULOSTAA ISOLLE JA HUIPULLE!!! ANNA MENNÄ TOIVO!!,,,VITU MIELENKIINTOSTA KU MEDIAMAFIA IHA JUST VITTU PARIVIIKKOO SITTE KIRJOTTI KUINKA TOIVO SUKARILLA MENEE HUONOSTI JA KUINKA SEO LAMASTA MASENTUNU JA LIIRUM VITTU  LAARUM,,HYVIN ON NÄKÖJÄÄ JO KERINNY MUUTAMASSA VIIKOSSA TOIPUU KU NYTO TÄLLASET SETIT MIELESSÄ HAHAHAAA,,,VITUN TYHMÄT REPORTTERIT TAAS JAUHANU IHA OMAA PASKAA VITU PAPANAZIT,,
silja25_25
MÄÄ OLISIN ENEMMÄ KYLLÄ TÄMMÖSEN KANNALLA,,,!!!,,NIINKU TÄMMÖNEN SILJA LINE LAIVA MUTTA SIIHEN PARI KERROSTALOO VIÄ PÄÄLLE!!!!ALIMMASSA KERROKSESSA LÄHELLÄ AUTOKANSIA VOIS OLLA SEMMONEN ”ALA-AMSTERDAM” KERROS TIÄKSÄÄ,,,,,,PUNASET LYHDYT JA KAHVILAT VITTU KYLLÄ!!!!!!,,,
SIIS KU MÄÄ OON KATELLU TOTA TIÄKSÄÄ TITANIKKIA NIIN MÄÄ EN VITTU YHTÄÄ IHMETTELE ETTÄ SE UPPOS,,!!MÄÄ EN OLIS IKINÄ USKALTANU MENNÄ SIIHE!!!,,SEHÄN OLI SEMMONEN SATANAN SUIPPO KORKEE OHUT PAATTI VITTU EIKAI SEMMONEN VOI PYSTYSSÄ PYSYÄKKÄ JOS VÄHÄ TULEE JÄÄMURIKKAA KYLKEE,,!!!!!!!!

dildotransformers-movie_500x500

ÄMMILLE TRANSFORMERS DILDO,,KAIKKEE PITÄÄ OLLA,,,

ikeaauto2

TON AUTON MÄÄ JÄTÄN OSTAMATTA VAIKKA VITTU OLIS KUINKA IKEA JA HALPA!!!!!!!!!!!!!!

TOSI LAHJAKKAITA CHEERLEADEREITÄ,,IHANIA