Arkisto kohteelle pikaruokala

NÄLÄKÄ !!!! RUOKAAASOTAA!!!!+propagandaa,,

Posted in herkut with tags , , , , , , , on marraskuu 27, 2008 by seopetriii

TÖRKEEE NÄLÄKÄ..JOLLAI NÖRTILLÄ OLLU TAAS AIKAA VÄSÄÄ TOLLANEN UPEE VIDEO,,

TIÄKSÄÄ,,,

Seppo Solmela

Tutkimus: Kolmasosa sydänkohtauksista johtuu roskaruoasta

Rasvaiset ruuat, suolaiset naksut ja liha aiheuttavat liki 35 prosenttia kaikista maailman sydänkohtauksista, paljastaa maanantaina julkaistu tutkimus.

Yhteensä 52 maassa tehty amerikkalaistutkimus osoitti, että ”länsimaista” lihaan, muniin ja roskaruokaan perustuvaa ruokavaliota noudattavilla on huomattavasti suurempi riski saada sydänkohtaus kuin niillä, jotka syövät enemmän hedelmiä ja vihanneksia.

Tulokset tukevat aikaisempia tutkimuksia, joiden mukaan roskaruoka ja eläinrasvat voivat aiheuttaa sydänsairauksia ja erityisesti sydänkohtauksia. Tällaista ruokaa syövien riski saada sydänkohtaus on tutkimuksen mukaan 35 prosenttia muita suurempi.

Luopuminen lihan syönnistä ja siirtyminen esimerkiksi tofuun ei tee ruokavaliosta kokonaan sydänystävällistä, sillä tofussa on runsaasti natriumia, joka voi nostaa verenpainetta ja kasvattaa sydänkohtausriskiä.

Tutkimusta varten haastateltiin yli 16 000 potilasta. Heistä liki 6 000 oli juuri saanut ensimmäisen sydänkohtauksensa.

TÄMMÖNEN VITUN PROPAGANDA TEKSTI OLI TAAS TUOLA ROSKALEHDISSÄ..MÄ KUULIN KANS ETTÄ YKS JÄBÄ JOKA SÖI PELKÄSTÄÄ SALAATTIA JOUTU PITÄÄ VAIPPOJA KU SE PASKANSI KOKO AJA HOUSUU,,,MIETI NY AIKUINEN SAATANAN ÄIJÄ….

moz-screenshot-3

Mainokset

TÖRRKEE NÄLKÄ JA TEKEE MIELI HAMPURILAISTA!!!

Posted in herkut with tags , , , , , , , , , , , , , , , , , on marraskuu 13, 2008 by seopetriii

heartattackgrillSIIS MÄÄ JAKSAN HAIPATA TÄTÄ MESTAA EDELLEEN,TÄÄ OLIS MAHTAVA MESTA,,,,,,SIIS TÄÄ ON VIELÄKI MIÄLESSÄ AINAKU MENEE HAMPURILAISTA SYÖMÄÄ HUHpicoftheday-triplebypass

SIIS RANSKALAISET PURE LARD !!!!!!!!SIIS LÄSKIÄ EI MITÄÄ PELLEILYÄ VAAN KUNNON 100% IHRAAAAAA!!!! MMMMMMMMM,,,,JA NOITA ÄMMIÄ…SIIS TOI TAIVAS MAAN PÄÄLLÄ ,,

jack-in-the-box-homestyle-chicken

SIIS KANAA+PEKONIA = HUUMETTA !!!!!CRACK!!,,,SIIS JOPA HAMPURILAISESSA!! MÄÄ OON JOSKUS SYÄNY KANAA IHAN SIIS FILEPIHVII MIKÄ OLI KÄÄRITTY PEKONIIN JA VOIN SANOO ETTÄ VITTU SE OLI PALA TAIVASTA HYVÄÄ SIIS !!!TAI SIIS PALASIA TAIVAASTA KOSKA TIETTY SÖIN ENEMMÄN KU YHEN,,,MUTTA JOO HARMI KU EI KALAHAMPURILAISEEN VOI LAITTAA MITÄÄ KIVAA KYLKEE ETTÄ SAIS NIITÄKI ALAS,,

burgerblackened-bayou-burger

JOS MUN SILMÄT OIKEE NÄKEE TOSSA REIPPAASTI JA ISOSTI LAITETTU TOLLASTA PAISTETTUU SIPULII TOHO MIKÄ ON HUIPPUA KOSKA MÄÄ TYKKÄÄN SIPULISTA JA YMMÄRRÄN MIKSI ESIM MÄKISSÄ NOI SIPULIT ON SILPUTTU NIIN PIENIX ETTEI KUKAA NIRPPANOKKA TEINI HUOMAA NIITÄ..MUTTA MUN MIELESTÄ KU NEO TOLLEE ATOMI HIUKKAS KOOSSA SITÄ EI EDES MAISTA MUTTA EHKÄ SEONKI JUST SE VITUN POINTTI JOO,,MUTTA MUN MIELESTÄ ON UPEETA KUN ESIM BURGER KING HAMPURILAISISSA ON ISOO RAAKAA SIPULIRENGASTA !!MMM VITTU SEO HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ,,,

burgerfirecracker-burger

OKEI,,FIRE CRACKER??? FIRE CRACKER BURGER KUULOSTAA ETTÄ SIINÄ ON SATATUHATTA CHILII, JALAPENOO JA TOI ON NIIN TULISTA ETTÄ EI OO VITTU TIÄKSÄÄ TUNTOO SUUSSA, YRITÄ NAUTTIA KU NAAMA ON PALOAUTO PUNASENA JA VITTU HIKI VALUU OTTASTA TÄH,, JA AAMULLA PERSEREIKÄ ON TULESSA,,VITTU SEO FIRE CRACKER SE!! ASSCRACK ON FIRE!!,,,

,EIVAA JOO MÄ OON MESSISSÄ TULISESSAKI RUUASSA MUTTA SIIS VITTU LIIKA ON VAA LIIKAA,,EIKÄ NE TIÄKSÄÄ EHKÄ SOVI HAMPURILAISIIN MUN MIELESTÄ,,KEPAPISSA MENEE NÄTISTI SIIS,,MUTTA ÄLKÄÄ KÄSITTÄKÖ VÄÄRIN MÄÄ SYÖN KAIKKEE,,IHAN MITÄ VAA..KUHAN NYT HAMPURILAIS HIFISTELEN TÄSSÄ,,

NIMI : PETRI

LEMPIRUOKA: RUOKA

TAPPAKAA TOI ,,SE SÄTKII VIELÄ VITTU..

KFC SUOMEEN NYT VITTU!!!! KAIKKEE PITÄÄ OLLA!

Posted in herkut with tags , , , , , , , , , , , , , , , , , , , on lokakuu 22, 2008 by seopetriii

MIKÄ OIKEE MAKSAA MIKSEI TÄMMÖSTÄ VOI AVATA??,,VÄHÄ VITTU VAIHTELUU NOIHI MÄTTÖIHI,,SIIS VITTU TAJUATTEKO ?? GRILLI KANAA,,FRITEERATTUU KANAA,,SIIPIÄ,,KANAA,KANAHAMPULILAISTA,,,TIÄKSÄÄ,,KAIKENLAISTA KANAA,,SIIS AIVAN MAHTAVAA RUOKAA,,OTA SIELTÄ SEMMONEN KANAÄMPÄRI MISSÄ ON SEMMOSII KANANUIJIA NIIN MORJES!!!

MITÄ VOI VETÄÄ KU KATTOO VAIKKA LEFFAA,,KANA SOPII KALJANKI KANSSA KIVASTI MUN MIELESTÄ..SIIHE KYLKEE JOTAI RANSKIKSII,,OI OI,,SIIS IHA MITÄ VAA!!!,,JOS EN NYT IHAN VITUN VÄÄRIN MUISTA NIIN TUOLA SAXASSA OLI TÄTÄ KETJUU,,NIIN MITEN SIELÄ ON JA MIKS VITUSSA TÄÄLÄ EI OO!!!,SIIS MITÄÄN VASTAAVA EI OO SUOMESSA MITÄ VITTUA,,MIKSEI OLE!!!,,,KAIKKEE PITÄÄ OLLA !!!,,,PITÄS VITTU OLLA!!,

,ILTASANOMISSA OLI TÄLLÄNEN JUTTU JA TÄÄ KERTOO JO PAIKASTA PALJO..NIIN HYVÄÄ ETTEI VOI LOPETAA..HAHAA

Reuters/Lehtikuva

Mässäili liian kauan pikaruokalassa – sai yli 300 euron sakot

03.10.2008 10:23

Pikaruokaketju Kentucky Fried Chickenin (KFC) näkemyksen mukaan asiakkaan pitää suoriutua ulos ravintolasta puolessa tunnissa.

Tämän sai kokea KFC:n annoksiin mieltynyt Natalie Jackson.

Brittiläinen sairaanhoitaja tilasi ystävänsä kanssa 14 kanapalaa, kuudet ranskalaiset perunat ja isot kokikset Huddersfieldissä, West Yorksissa.

Ystävyksiltä kului 5 456 kaloria sisältävän aterian mässäilyyn puolitoista tuntia. Muistutus tuli parin päivän päästä.

Natalie sai 335 euron sakot pidettyään autoaan KFC:n paikoitusalueella yli 75 minuuttia.

– Tämä on kuvottavaa. Kulutan paljon rahaa KFC:ssä. Nyt en enää koskaan syö siellä, vihainen Natalie sanoi Fox Newsin mukaan.

24-vuotias kertoi syöneensä KFC:ssä kolmesti viikossa. Hän ei omien sanojensa mukaan huomannut paikoitusalueen varoituksia aikarajoituksesta.

KFC:n mukaan 75 minuuttia riittää ateriointiin.

– 75 minuutin aikaraja on suunniteltu asiakkaidemme vaatimuksiin. Suurin osa heistä syö ateriansa 30 minuutissa, KFC:n tiedottaja sanoi.

Kentucky Fried Chicken on 1930-luvulla perustettu amerikkalainen pikaruokaketju, joka on tunnettu paistetuista kanoistaan. Ketjun omistaa Yum! Brands.

TOI SIIS EI OLLU MINÄ…

www.kfc.com TUOLTA VOI HAKEE LISÄ FIILISTÄ..EIKÖ TUU VITTU NÄLÄKÄ JO HÄH..???

LAITETAA ADRESSI MENEE KFC SUOMEEN !!! OSALLISTU TÄÄLÄ !!  MÄ OSALLISTUIN JO!!!