SKUMPPALLA NOPEEMMIN KÄNNIIN !!??? TÄÄH

Tutkimus:

Kuohuviini nousee nopeammin päähän !!!

Kuplivan juoman sisältämä hiilihappo nopeuttaa humaltumista, kertoo Tieteen Kuvalehti.

KUPLISTA VIIS! Singaporen viinimessuilla esitellyt samppanjalasilliset nousisivat päähän ilman hiilihappoakin.

KUPLISTA VIIS! Singaporen viinimessuilla esitellyt samppanjalasilliset nousisivat päähän ilman hiilihappoakin. (AP / LK)

Kuohuviini on hilpeiden juhlien juoma, mutta tiesitkö, että sen kepeillä kuplilla on myös humaltumista nopeuttava vaikutus?

Surreyn yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin sekä kuohuviiniä että kuohuvaa, josta hiilihappo oli poistettu.

Kupliva vaihtoehto nosti veren alkoholipitoisuutta hieman kuplatonta nopeammin. Tutkijoiden mukaan ero vastasi noin yhden samppanjalasillisen suuruista alkoholiannosta. Alkoholipitoisuudet asettuivat samalle tasolle noin 20 minuutissa, mutta vielä tunnin kuluttua kuplivaa juomaa nauttineiden oli muita vaikeampaa esimerkiksi käyttää tietokoneen hiirtä.

Tutkijat arvelevat, että hiilihapon humaltumista kiihdyttävä vaikutus voi johtua siitä, että se nopeuttaa juoman siirtymistä mahalaukusta ohutsuoleen.

Tutkimuksesta kertoi Tieteen Kuvalehti.

JOO AINO VAA ETTÄ TOI VITU SKUMPPA ON IHA VITU PAHAA SIIS,,,MIELUMMI JUAN POMMACCIA VODKALLA…

KYLLÄ MUN OMA TEKEMÄ KILJU NOUSEE VARMASTI NOPEEMMIN KU TOI JA SIINÄKÄÄN EI OO HIILIHAPPOO VAIKKA SIINÄ KYLLÄ PITÄS OLLA MUTTA EI VAA VITTU IKINÄ OO,,,ENTIÄSSI PITÄSKÖ VAIHTAA TOTA SOKERI HIIVA SUHDETTA JOTENKI,,ENTIÄ,,VITUT,,

MÄ EN VOI LAITTAA TOTA MUN KILJUA (KOTIVIINIÄ HAHA) LASIPULLOIHIN KU KERRAN ALUX KU LAITOIN LASIPULLOIHIN JA JÄTIN NE PARVEKKEELLE NIIN SAATANA PARVEKKEELLA OLI YÖLLÄ SEMMONEN KILJU HIIVA ILOTULITUS KU OLIS VITTU UUSVUOSI OLLU HUH!!!JUMALAUTA!!!!,,,MÄ SIIS KÄYTÄN IHA NOITA TIÄKSÄÄ PUOLENTOISTA LITRAN MUOVIPULLOJA,,,

MUUTAMAT KERRAT ON OLLU SIELÄ TONKASSA SEMMOSII PIKKUKÄRPÄSIÄ..ENTIÄ..TIÄKSÄÄ KAI NIITÄKI TOI SOKERI KIINNOSTAA TAI JOTAI,,,NE SIIS OLI KUOLLU SIIHE HUMALAA!!!!!,,NIITÄ OLI SEN VERRAN PALJO ETTÄ NIITÄ NYT SITTE TULI MUUTAMAT VÄKISI PULLOIHINKI,,VÄHÄ SATTUMIA HAHA VÄHÄ LIHAA KATONÄÄS,,,JA TULI NIITÄ MUUTAMAT NIELTYÄ,,KAVERI KYSY KU JOI TOTA JA TULI KÄRPÄNEN SUUHU JA IHMETTELI VITTU SIINÄ ETTÄ MIKÄ VITTU SE OLI..?? MÄ SANOIN VAA ETTÄ ÖÖÖ ”SE OLI RUSINA” HAHAHAHAHAHAAAA,,,,

VOIS AUKASTA YHEN PULLON TAAS,,HYVÄT VIIKONLOPUT JA HALLOWEENIT,,

Advertisements

Yksi vastaus to “SKUMPPALLA NOPEEMMIN KÄNNIIN !!??? TÄÄH”

  1. Tieteen Kuvalehti rules…

    (ja nyt takaisin skumpan pariin…)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: